EN
28.04. 2022

Terhi Väänänen oli matkalla Pyjama Filmsin toimistolle PharmaCityyn.

Terhi Väänästä kiehtovat tarinat ja visuaaliset maailmat

Animaatiostudio Pyjama Filmsin toimisto sijaitsee PharmaCityn Werstaassa, jossa toimii myös paljon pelialan yrityksiä. Studio on erikoistunut tarinavetoisten selitysvideoiden tekemiseen. Animaation avulla voidaan selittää monimutkaisiakin tuotteita ja palveluita, kun katsojan huomio kiinnittyy näyttäviin grafiikoihin, kertoo Pyjama Filmsin toimitusjohtaja ja perustaja Terhi Väänänen.

Kuka olet ja mitä teet täällä Werstaassa?
Olen Terhi Väänänen, Pyjama Films -nimisen animaatiostudion ja tuotantoyhtiön toimitusjohtaja ja perustaja.

Millainen tiimi teillä on?
Ydintiimi koostuu minusta, ohjaajasta, tuotantopäälliköstä ja graafikko-animaattorista. Lisäksi meillä on jatkuvasti töissä 10–15 freelanceria erilaisissa projekteissa, niin tilaustöissä kuin omien elokuva- ja TV-sarjaprojektien kimpussa.

Mitkä työt ovat jääneet parhaiten mieleen? Entä minkälaisia juttuja teillä on parhaillaan työn alla?
Suomalaiselle Belzebubs black metal -yhtyeelle tekemämme kaksi musiikkivideota ovat saaneet YouTubessa yli 5 miljoonaa katselukertaa. Belzebubs-konsepti perustuu JP Ahosen suosittuun nettisarjakuvaan, ja kehittelemme siitä parhaillaan myös nuorten aikuisten animaatiosarjaa yhdessä Ylen kanssa. Teemme tällä hetkellä myös mm. Polkuvene-nimistä lyhytanimaatiota ja Roviolle Halloween-aiheista Angry Birds -videota.

Missä toimistonne sijaitsee?
Pharma Cityn 3. kerroksen Werstaassa. Naapureitamme ovat Turku Game Hubin peliyritykset.

Läsnä, etänä vai hybridityö?
Ehdottomasti läsnä. Tykkään pitää työn ja vapaa-ajan erillään myös fyysisesti. Mutta tiimimme toimii vahvasti etänä, eri kaupungeissa ja jopa maissa.

Mikä on parasta työssäsi?
Voin viettää päivät pääksytysten tarinoiden ja hienojen visuaalisten maailmojen äärellä. Nautin erityisesti käsikirjoitusten kommentoinnista.

Olemme erikoistuneet tarinavetoisten selitysvideoiden tekemiseen.

Miten voisitte palvella toisia Werstaan yrityksiä?
Olemme erikoistuneet tarinavetoisten selitysvideoiden tekemiseen. Animaatiolla voidaan selittää hauskasti ja informatiivisesti monimutkaisia tuotteita ja palveluita ja herättää katsojan huomio näyttävillä grafiikoilla. Kupittaan ja Tiedepuiston alueella on paljon teknologia- ja lääkeyrityksiä, joiden toiminnan esittelyyn animaatio sopii erityisen hyvin. Toteutamme myös muun muassa lyhyitä huomiovideoita someen ja nettisivuille, mm. logoanimaatioita.

Suosikkipaikka Werstaassa tai Tiedepuiston alueella?
Herkutus-ravintola Teutorin rakennuksessa.

Omat eväät vai lounas ravintolassa työpäivän aikana?
Lounas ravintolassa, sillä arvostan, että joku muu kokkaa ja tiskaa puolestani.

Kuvaile itseäsi tai osaamistasi kolmella tavalla?
Työssäni on tärkeää auttaa luovan työn tekijöitä löytämään fokus työhönsä, ja olen siinä mielestäni taitava. Verbaalisena ihmisenä asioiden selkeyttäminen puhumalla on minulle luontevaa. Olen myös hyvin ratkaisukeskeinen.

Onko Pyjama Filmsillä slogania?
Work smart not hard. Pyrimme välttämään kaikkea toisteisuutta ja turhaa työtä toiminnassamme, jotta paukut voidaan laittaa sinne missä niitä todella tarvitaan eli luovaan työhön.

Miten Turun seudulla voisi näkyä parhaiten, vaikka juuri animaatiota hyödyntäen?
Olen itse pyöräilijä ja joukkoliikenteen käyttäjä. Minut tavoittaa parhaiten kadunvarsimainonnalla, varsinkin jos siinä hyödynnetään liikkuvaa kuvaa.

Miten huolehdit jaksamisestasi?
Vaikka olen yrittäjä, en työskentele iltaisin tai viikonloppuisin. Käyn myös läheisessä Oasis-studiolla pilateksessa.

Urheiluseura, jota kannatat Turun seudulla?
Tämä on paha, koska olen vannoutunut penkkiurheilun välttelijä! Yhtiökumppani käski sanoa TUTO, joten mennään sillä.

Miten urheilukatsomoihin löydetään jälleen pandemian jälkeen?
Valehtelin vähän edellisessä vastauksessa, koska elämänkumppanin myötä olen päätynyt seuraamaan Formula 1:stä. Heillä näyttää purreen henkilövetoinen markkinointi, ja katsojamäärät ovat kasvaneet roimasti myös katsomoissa. Ihmiset kiinnostavat ihmisiä, joten ehkä urheilijoita ja pelaajia ja heidän tarinoitaan voisi käyttää vetoapuna.

Mitä odotat tulevalta kesältä?
Parvekekauden avausta. Omaan viherpeukalon ja parvekkeeni muuttuu melkoiseksi viidakoksi kesäisin! Siellä kasvaa lähinnä kukkia, mutta koitan myös jos kurkut pärjäisivät tällä kertaa tuulisella avoparvekkeella.

Tärkein viisaus, jonka olet tähän mennessä oppinut?
Todellisuutta on mahdollista muokata. Toisin sanoen, jos on jokin päämäärä ja suunta, unelmat todennäköisesti toteutuvat.

Mistä Werstaan yrityksestä kuulla lisää?
Haluaisin kuulla lisää 3d-printtauksia tekevästä Brinter-yrityksestä ja voisin haastaa heidät mukaan.

Kiitos Terhi ja iloista vappuviikonloppua!

Lue myös:
Moitele tarjoaa puhelinpalveluita ympäri maailmaa
Delinguan Turun toimipiste Werstaaseen
Asiakastyytyväisyys 2021 – katso video