EN
07.03. 2022

Medialiigan toimitusjohtaja Antti Vääri kuvattiin BioCityssä.

Antti Vääri tietää, miten katseita kerätään

PharmaCityn Werstaassa sijaitsee digitaalisen ulkomainonnan asiantuntijan Medialiigan toimisto, jossa kävimme kyselemässä toimitusjohtaja Antti Väärin kuulumisia paikan päällä. Monet tuntevat hänet myös salibandyseura FBC Turun perustajana ja pitkäaikasena taustavaikuttajana. Miten turkulaiset saadaan pandemian jälkeen jälleen palaamaan urheilukatsomoihin, Antti Vääri?

Kuka olet ja mitä teet täällä Werstaassa?
Olen Antti Vääri, Medialiiga Oy:n toimitusjohtaja. Medialiiga myy digitaalista ulkomainontaa tien varsille ja kaupungin keskustoihin. Tyypillinen asiakas on pk-yritys, alueellinen toimija. Myös Tiedepuiston yrityksiä on löytänyt asiakkaiksemme, mikä on tietysti mukavaa.

Millainen tiimi teillä on?
Meillä on täällä Turussa tehokas seitsemän ja Tampereella kahden hengen tiimi. Tämän lisäksi meillä on Itä-Suomessa myyntiedustaja.

Missä toimistonne sijaitsee? 
PharmaCityn toisen kerroksen Werstaassa. Tällä on jonkin verran pienempiä yrityksiä, meillä taitaa olla täällä eniten porukkaa. Asiakkaita tavataan pääsääntöisesti asiakkaan luona, sillä on hyvä nähdä myös asiakkaiden toimialaa ja ydintekemistä.

Läsnä, etänä vai hybridityö? 
Nykyään olemme paljon paikalla toimistolla. Pandemian alkaessa siirryimme kaikki etätöihin, mutta sen helpottaessa olemme palanneet taas toimistolle. Meillä on hyvä fiilis toimistolla ja ihmiset tykkäävät olla tekemisissä työkavereiden kanssa paikan päällä.

Mikä on parasta työssäsi? 
Parasta ovat asiakkaat ja ihmisten kohtaaminen, sekä oman henkilökunnan että Medialiigan kumppaneiden kanssa. Meidän alallamme korostuvat mutkattomat välit asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa, mikä tietysti helpottaa työskentelyä ja asiakassuhteita.

Meillä on hyvä fiilis toimistolla, ja ihmiset tykkäävät olla tekemisissä työkavereiden kanssa paikan päällä.

Suosikkipaikka Werstaassa tai Tiedepuiston alueella?
Mauno, sillä syön usein siellä lounaan.

Omat eväät vai lounas ravintolassa työpäivän aikana? Tähän kysymykseen taidettiinkin jo saada vastaus!
Kyllä vaan! Tykkään lähteä lounaalle pois omasta toimistosta, se katkaisee hyvin työpäivän ja antaa energiaa hoitaa loppupäivän hommat.

Kuvaile itseäsi tai osaamistasi kolmella tavalla? 
Olen helposti lähestyttävä, vahva verkostoituja. Vuosien taustani urheilumaailmassa sekä bisnes- että seuratoiminnassa on avannut uria myös tässä työssä, jossa verkostot ja kontaktit ovat hyödyllisiä.

Onko Medialiigalla slogania?
Kerää katseet kanssamme! Se on hyvin konkreettinen viesti, kun tavoittelemme ihmisten katseita tienvarsilla.

Kerro paras paikka näkyvyyden kannalta Turun seudulla!
Se on aina ihmisistä kiinni ja siitä, missä he asuvat ja liikkuvat päivittäin. Voin kyllä sanoa, että suosituin mainostaulumme sijaitsee Pitkämäessä Naantalintien varrella, Nereis Business Gardenin vieressä.

Miten huolehdit jaksamisestasi? 
Viimeisen vuoden olen keskittynyt myös itseeni ja ryhdistäytynyt kuntoilun saralla. Ennen liikutin muita salibandykentällä, ja nyt liikun itsekin enemmän. Iltaisin kävelen pitkät pätkät Aurajoen varrella äänikirjaa kuunnellen, mikä on hyvä keino rentoutua ja palautua. Tietysti kesällä se on parasta, mutta jää ja loska eivät estä ulos lähtemistä, kunhan varusteet ovat kunnossa.

Mitä odotat tulevalta kesältä? 
Kohtaamisia ihmisten kanssa, sellaista mitä oli ennen pandemia-aikaa. Esimerkiksi rentoa yhdessäoloa kavereiden kanssa vaikka ravintoloissa.

Urheiluseura, jota kannatat Turun seudulla?
Salibandy on sydäntä lähellä. Monet tuntevat minut FBC Turun perustajana vuonna 1995, ja keksin nimenkin seuralle.

Miten urheilukatsomoihin löydetään jälleen pandemian jälkeen?
Urheilu on parasta paikan päällä! Turussa on upeat puitteet esimerkiksi juuri salibandylle Kupittaan palloiluhallissa, ja se elämys on aivan erilainen paikan päällä kuin suoratoistopalveluista seuratessa.

Tärkein viisaus, jonka olet oppinut?
Kuunteleminen. Keskity kuuntelemaan toista, oli se sitten oma kumppani tai työpaikan asiakas.

Werstaan yritys, josta haluisit kuulla lisää?
Voisin haastaa Pyjama Filmsin mukaan!

Kiitos haastattelusta Antti ja mukavia kevätlenkkejä Aurajokirannassa!

Lue myös:
Erik Kokki tekee erottuvaa mainontaa
Alexander Gyllenberg vie fiksumpia energiaratkaisuja maailmalle
Christian Juup kertoo tarinoita brändien takaa