Kirjaudu sisään
Unohditko salasanan?

Tatu Hirvonen työskentelee Genomill Healthin omassa laboratoriossa.

19.05.
2021
19.05.2021

Tatu Hirvonen löysi unelmiensa työpaikan Genomillistä

Werstas Labsin tiloissa valkoiseen työtakkiin pukeutunut Tatu Hirvonen istuu keskittyneenä mikroskoopin äärellä. Biotekniikan, robotiikan ja tekoälyn asiantuntija työskentelee geeniteknologiayritys Genomill Healthissa, joka kehittää omaa Geno-diagnostiikkateknologiaansa syövänhoidon tarpeisiin.

Hirvonen on tyytyväinen monipuoliseen työnkuvaansa ja innostaviin työkavereihin.

– Osaajaprofiiliini sopiva työ oli reilu vuosi sitten haussa Genomillilla, ja tämä oli täydellinen yhteentörmäys, kun sain paikan! Biotekniikassa ohjelmointi, robotiikka ja tekoäly kohtaavat, ja pääsen tekemään sekä tieto- että laboratoriotyötä sopivassa suhteessa, Hirvonen kertoo.

Genomill Health on perustettu vuonna 2016, jolloin sen painopisteenä oli vielä diagnostiikan palveluliiketoiminta. Vuoden 2018 alussa yritys teki päätöksen ja muutti toiminnan fokusta, joka on sittemmin tarkentunut oman teknologian kehittämiseen.

Yrityksen kehittämä Geno1 -teknologia pohjautuu maailmanluokan menetelmätutkimukseen Yhdysvaltojen maineikkaassa MIT:ssa sekä ETH-yliopistossa Sveitsin Zurichissä.

Ammattilaisten opissa monitieteellistä tutkimusta

Voikin sanoa, että Turussa biotekniikkaa opiskellut Hirvonen on tällä hetkellä unelmiensa työpaikassa. Omalle alalle työllistyminen hyvään porukkaan saa tekemään aina parhaansa. Työt hoituvat tarvittaessa myös etänä kotitoimistossa, ja Werstas Labsin laboratoriota voi käyttää koronaturvallisesti.

– Pienessä yrityksessä laaja-alainen osaaminen on tarpeellista, ja meillä onkin erittäin hyvä tiimi, kun on samanhenkisiä ihmisiä töissä ja työskennellään yhteisen tavoitteen hyväksi. Meillä on myös alan parhaat osaajat mentoreina, joten tietoa on aina saatavilla. Myös se motivoi, että oman osaamisen kautta voi edesauttaa ihmisten hyvinvointia, Hirvonen jatkaa.

Yrityksen koko tiimin tausta on poikkitieteellinen, sillä lääke- ja biotieteiden lisäksi osaamista löytyy kauppa- ja lakitieteistä sekä koneoppimisesta ja bioinformatiikasta, joita myös hyödynnetään uuden teknologian kehittämisessä.

Oman osaamisen kautta voi edesauttaa ihmisten hyvinvointia.

Sijoituksesta vauhtia kehittämiseen ja kasvuun

Genomill Healthissä keskitytään tällä hetkellä syövän diagnostiikassa nestebiopsioihin ja niiden parantamiseen. Sovellusalueita jatkossa ovat esimerkiksi epidemiset virukset ja antibiooteille vastustuskykyiset bakteerit. Yritys aikoo lisensoida teknologian alan kaupallisille toimijoille.

– Tällä hetkellä hiomme Geno1 teknologiaa syövän diagnostiikkaan. Lisäksi meillä on käynnissä teknologiamme beta-testaus sveitsiläisen toimijan kanssa, ja vahvistamme myös patenttisalkkuamme uusilla keksinnöillä, kertoo puolestaan toimitusjohtaja Kalle Koskinen.

Genomill Health sai uutta pontta tutkimukseen vuoden 2019 lopulla, kun Voima Ventures ja Avohoidon tutkimussäätiö tekivät sijoitukseen yritykseen. Molemmat rahoittajat ovat terveysteknologian aloittaviin huippuyrityksiin erikoistuneita sijoittajia.

– Sijoitus mahdollistaa Geno1 -teknologian kehittämisen sekä A-sarjan rahoituksen hakemisen, Koskinen kertoo tyytyväisenä.

Toimivat tilat oikealla sijainnilla

Vuoden 2020 alussa yritys aloitti Werstas Labsin asiakkaana, ja sai käyttöönsä oman laboratorion.

Tiedepuistoalueella toimiminen on luontevaa Genomill Healthille, sillä alueelle on keskittynyt Turun bio- ja lääkealan tutkimus.  Myös Kupittaan juna-aseman läheisyys ja alueen monipuolistuneet palvelut lounasravintoloineen saavat kiitosta. Etenkin Kado Sushi saman talon alakerrassa on yksi suosikeista, joka tosin on nyt suljettuna vallitsevan tilanteen vuoksi.

– Viihdymme sekä Tiedepuistossa että Werstaalla mainiosti. Olemme käyneet werstaslaisten yhteisissä tapahtumissa, ja työporukalla on varattu Werstas-aitio ja käyty katsomassa TPS:n jääkiekko-otteluita, kertoo Koskinen.

Lue myös:
Werstaan ja Monttu Venturesin mentorointiohjelma saa jatkoa
Millaisia tiloja ja palveluita Werstas tarjoaa?
Hiotaanko seuraavaa bioalan timanttia Werstas Labsissa?