EN
03.12. 2018

Solteq tuli Turkuun ja Werstaaseen

Ohjelmistoyhtiö Solteq perusti uusimman toimistonsa DataCityn Werstaaseen marraskuun alussa. Solteq kehittää toimialasta riippumattomia digitaalisia liiketoiminnan ratkaisuja. Turun toimisto perustettiin erityisesti BI Business Intelligence - ja analytiikka -osaston kasvuun ja kehittämiseen. Turun uuden toimiston lisäksi yhtiöllä on toimipisteet Suomessa Vantaalla, Tampereella, Jyväskylässä, Kuopiossa ja Seinäjoella, sekä ulkomailla Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa sekä Puolassa.

– Turku on IT-keskittymänä merkittävä kaupunki. Solteq toimii useilla eri paikkakunnilla, ja nyt oli hyvä aika laajentaa myös länsirannikolle. Löysimme yritykseen oikeat henkilöt, jotka pystyvät rakentamaan asiantuntijaosaamiseen perustuvaa uutta liiketoimintaa, kertoo Solteqin toimitila-asioista vastaava Kirsi Jalasaho.

Werstaassa Solteqia viehätti konseptin helppous, sillä monipuoliset palvelut sisältyvät kokonaispakettiin. Joustavat vuokraehdot ja sopivan kokoisen tilan löytyminen vahvistivat päätöksen. Solteqin Werstaan toimistolla työskentelevät Mika Ahtinen, Antti Kajala ja Jarno Huotari kertovat yrityksestä ja ensimmäisistä havainnoistaan uusissa toimitiloissa.

– Olemme kaikki olleet Solteqilla vasta muutaman viikon, tulimme nimenomaan perustamaan tätä Turun toimistoa ja kehittämään uutta yksikköä yrityksessä. Ennen Werstaan tilojen valmistumista teimme jonkin aikaa töitä omilla kotitoimistoilla, ja sen jälkeen oli hienoa päästä täysin uudistettuihin tiloihin, kertoo Ahtinen.

Ahtinen, Kajala ja Huotari ovat jokainen olleet IT-alalla reilusti yli 10 vuotta, joten BI- ja analytiikkamaailmasta on runsaasti kokemusta.

– Werstaan toimistossa tehdään liiketoimintatiedon analysointia ja raportointia sekä konsultointia. Myöhemmin toimistolle mukaan liittyy myös muiden osastojen asiantuntijoita, kertoo Huotari.

Werstaan tiloista ja tiedepuiston alueesta Solteqin kolmikolla on vain hyvää sanottavaa.

– Hyvät tilat ja mukava fiilis! Olemme tyytyväisiä toimiston sijaintiin. Täällä on sopivasti omaa rauhaa, ja työkahvilassa pääsee rupattelemaan muiden kanssa. On hienoa työskennellä keskellä tiedepuistoa Turun IT-keskittymässä ja päästä tarjoamaan palvelujamme alueen yrityksille, kertovat Ahtinen, Kajala ja Huotari tyytyväisinä.