Kirjaudu sisään
Unohditko salasanan?
16.12.
2015
16.12.2015

Indium Games kehittää muumipeliä Werstaassa

Indium Games Werstas Turku

Tietokonepelejä kehittävä startup-yritys Indium Games muutti Werstaaseen joulukuun alussa. Yrityksen tilat sijaitsevat Werstaan neljännessä kerroksessa.

– Werstaan toimistomme on kolme kertaa isompi kuin aikaisempi tilamme, joten olemme viihtyneet täällä hyvin. Toimiston sijainti Turku Science Parkissa sopii meille erinomaisesti, sillä teemme jo yhteistyötä alueella toimivien yrityksien kanssa, kertoo Sami Kankaristo.

Indium Gamesin työntekijät ovat opiskelukavereita Turun ammattikorkeakoulusta. Kaikki ovat opiskelleet tieto- ja viestintäteknologiaa, jossa he ovat suuntautuneet peliteknologiaan.

– Tunsimme toisemme jo hyvin opiskeluaikana. Indium Games on lähtenyt liikkeelle harrastuspohjalta, ja tästä on vähitellen muotoutunut oikea työ, Kankaristo jatkaa.

Indium Games osallistui vuonna 2013 Boost Turun Startup Journeyyn, jossa yritysideaa hiottiin ja kehiteltiin eteenpäin. Yrityksen päätuote on tällä hetkellä Moomin Adventures Jam Run -peli, joka julkaistiin kuluvan vuoden maaliskuussa. Peliä on ladattu jo yli 100 000 kertaa, vaikka markkinointi ei ole vielä lähtenyt kunnolla käyntiin. Myös Hact Engine -pelimoottorin kehitykselle on myönnetty Tekes-rahoitusta, josta Indium Gamesilla ollaan tyytyväisiä.

– Tulevaisuudessa katseemme kohdistuu Japaniin, sillä siellä Muumit ovat tunnetusti suosittuja. Muumifaneja taitaa siellä enemmän kuin Suomessa asukkaita, naurahtaa Antti Tujula.

Moomin Adventures Jam Run -esittelyvideon voi katsoa täältä.

Marraskuussa 2015 ElectroCityyn avautunut Werstas on Turun Teknologiakiinteistöjen uusi coworking-tilakonsepti, josta löytyy työhuoneita sekä avotilassa sijaitsevia työpöytiä, työkahviloita, neuvotteluhuoneita, hiljaisia huoneita ja erilaisia rentoon oleskeluun sopia tiloja. Werstaan monipuolinen tilavalikoima mahdollistaa erikokoisten yritysten, freelancereiden ja etätyöntekijöiden löytävän tarpeeseensa ja budjettiinsa parhaiten sopivan kokonaisuuden sekä tarjoaa sosiaalisia suhteita, työkavereita ja kokonaisen yhteisön siellä työskentelevien ihmisten iloksi ja hyödyksi.