EN
12.02. 2016

Great Minds Werstaaseen

Great Minds Werstas Turku

Konsulttiyritys Great Minds Oy muutti Werstaaseen vuoden alussa. Yrityksessä työskentelee kolme henkilöä, joista Niko Herlin ja Kirsi Kostia Werstaan tiloissa. Niko Herlin ja Milla Wirén perustivat Great Mindsin 2014 ja Kirsi Kostia liittyi mukaan loppuvuonna 2015.

Yritys toimi Logomossa ennen muuttoa Werstaan tiloihin.

– Uusien tilojen lisäksi Werstaan joustavat palvelut olivat niitä asioita, joita pidimme tärkeinä uutta toimitilaa miettiessämme. Turku Science Parkin alue on nykyään kuin uudesti syntynyt: tänne on tullut paljon uutta, ja ihmisiä on alueella enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Werstaallakin toimii start-up -yrityksiä, ja ihmiset ovat aidon innostuneita työstään ja toiminnan kehittämisestä, Herlin sanoo.

Great Minds toimii Turun seudulla, ja asiakkaita on myös laajemmin Etelä-Suomessa. Herlinin ja Kostian päivät kuluvat Werstaan toimiston lisäksi asiakaskäynneillä ja välillä  kotitoimistollakin. Asiakkaina on sekä isoja ja pieniä yrityksiä, kouluja, oppilaitoksia sekä muita organisaatioita.

Muutoksen haltuunotto, ennakointi, osaaminen, johtajuus ja toimintakulttuuri ovat asioita, joita Great Minds kehittää yhdessä asiakkaidensa kanssa heidän menestymisen parantamiseksi. Herlin ja Kostia sparraavat johtajuuden kehittämistä niin henkilökohtaisella tasolla kuin esimerkiksi johtoryhmä- ja hallitustyöskentelyssäkin. He haluavat ravistella asiakkaitaan ajattelemaan uudella tavalla, ja saada uusien ajatusten ja ideoiden kautta asiakasta kehittämään ja kasvattamaan liiketoimintaansa.

Juuri asiakkaat, työn monipuolisuus ja vaihtelevuus on molempien mielestä työn suola.

– Pyrimme itse toimimaan kuten neuvomme asiakkaitammekin. Kehitämme organisaatioiden kulttuuria ja sisäistä viestintää. Tulevaisuuden työ ja johtaminen ovat niitä asioita, joista innostumme itsekin. Great Minds toimii ketterästi, verkottuneesti ja asiakkaan tilanteen mukaan, Kostia kertoo.

Werstas on Turun Teknologiakiinteistöjen uusi coworking-tilakonsepti, josta löytyy työhuoneita sekä avotilassa sijaitsevia työpöytiä, työkahviloita, neuvotteluhuoneita, hiljaisia huoneita ja erilaisia rentoon oleskeluun sopia tiloja. Werstaan monipuolinen tilavalikoima mahdollistaa erikokoisten yritysten, freelancereiden ja etätyöntekijöiden löytävän tarpeeseensa ja budjettiinsa parhaiten sopivan kokonaisuuden sekä tarjoaa sosiaalisia suhteita, työkavereita ja kokonaisen yhteisön siellä työskentelevien ihmisten iloksi ja hyödyksi.