EN
03.12. 2019

Doerz tuo turistit kotisaunaasi

Miltä kuulostaisi saunominen tai ruuanlaitto turistien kanssa ikiomassa kodissasi? Vai olisivatko pussikaljat Seinen rannalla paljasjalkaisen pariisilaisen kanssa enemmän sinun juttusi? Werstaassa toimiva Doerz on ottanut askeleen, joka tekee meistä kaikista matkaoppaita ja jonka jälkeen matkailu ei ole enää entisellään.

Mikä on Doerz, yhtiön toimitusjohtaja ja perustaja Tomi Virtanen?
Doerz on alusta, jonka kautta ihmiset voivat löytää ja tarjota elämyksiä turisteille ja paikallisille ihmisille. Doerzin kautta myytävät elämykset voivat olla mitä tahansa kaupunkikävelystä oluenmaisteluun tai sienestykseen ja niitä voivat tarjota niin yksityiset ihmiset kuin yrityksetkin.

Montako ihmistä Doerzissa työskentelee ja ketkä yrityksen omistavat?
Tällä hetkellä meitä on seitsemän henkeä Suomessa, joista viisi työskentelee täällä Turussa Werstaassa. Lisäksi meillä on ambassedoreita eli lähettiläitä ympäri Suomea ja Eurooppaa. Olemme joukkorahoitettu yritys ja meillä on 350 omistajaa ammattisijoittajista kaduntallaajiin.

Mistä syntyi idea perustaa Doerz?
Idea Doerzin perustamisesta syntyi reissaustottumuksistani. Olen aina matkoilla halunnut tehdä juttuja paikallisten kanssa ja perustaessani Doerzia vaikutti siltä, että aika on oikea elämystarjonnan keräämiseen ja alustan rakentamiseen.

Miten käyttäjät löytävät Doerzin ja missä markkinoitte sitä?
Teemme yhteistyötä Finnair Holidaysin kanssa, joka myy omissa kanavissaan alustamme kautta tarjottavia elämyksiä. Lisäksi tarjoamme kunnille Doerz Local -tuotettamme, jolla kunnat voivat markkinoida oman kuntansa alueella tarjottavia elämyksiä matkailijoille. Teemme markkinointia myös Googlessa, sosiaalisessa mediassa sekä erilaisten vaikuttajien kuten bloggareiden kautta.

Minkälaiset elämykset kiinnostavat juuri nyt ihmisiä?
Suomessa käyvien matkailijoiden keskuudessa suosittuja ovat kaikki luontoon liittyvät elämykset kuten sienestys, marjastus ja revontulet. Myös erilaiset traditiot saunomisesta avantouintiin tai mattojen pesuun kiinnostavat. Aina kiinnostavia elämyksiä ovat myös ruokaan, kokkaukseen ja syömiseen liittyvät asiat. Euroopassa taas suosituimpia elämyksiä ovat erilaiset kaupunkikulttuuriin liittyvät palvelut.

Minkälaisia elämyksiä Turkuun kaivattaisiin lisää?
Suomessa käyviä turisteja kiinnostavat erityisesti sauna, marjastus ja kaikki ruuantekoon liittyvät elämykset. Olisi hienoa viedä reissaaja kunnon kerrostalon sähkösaunaan ja lyödä makkara käteen! Parasta on siis tavallinen arki.

Mitä kuuluu Doerzin tulevaisuuden suunnitelmiin?
Tavoitteemme on tehdä Doerzista globaali palvelu, sillä tuotteemme on digitaalinen ja skaalautuva. Olemme lähteneet liikkeelle Euroopasta ja kasvamme parhaillamme kunnille suunnatulla Doerz Local -tuotteellamme, jota ryhdymme kansainvälistämään. Yrityksen kieli on englanti ja teemme jo nyt kaiken ison yrityksen tavoin.

Entä miten viihdytte Werstaassa?
Viihdymme todella hyvin! Vuokrasimme juuri isommat tilat ElectroCityn neljännestä kerroksesta. Tämä on oikeanlainen paikka meille, sillä täällä saa olla rauhassa lasioven takana, mutta seuraa kaivatessa voi aina tulla yleisiin tiloihin. Olemme järjestäneet täällä myös yhtiökokouksen sekä kutsuneet opiskelijoita tänne tutustumaan Doerziin. Parasta Werstaassa on hyvä sijainti ja juna-aseman läheisyys. Tänne on myös kiva kutsua vieraita ja kokonaisuus neukkareineen toimii hyvin.

Kiitos haastattelusta Tomi ja onnea Doerzin maailmanvalloitukseen!