EN
22.01. 2018

Doerz on opas innovatiiviseen tekemiseen


Tomi Virtanen Werstaan apokalyptisessa maailmassa.

Oletko haka seinäkiipeilyssä tai itämaisissa kamppailulajeissa? Vai onko vaikkapa kuviokellunta sinusta jakamisen arvoinen harrastus? Doerz ei vaadi asiakkaaltaan kurssitodistuksia, vaan aitoa innostusta esitellä erilaisia aktiviteetteja niitä etsiville matkailijoille.

Doerz Co Oy. Sai alkunsa vuonna 2016, jolloin Tomi Virtanen siirtyi ajatuksesta toteutukseen. Doerz syntyi Virtasen omasta tarpeesta kokea matkailua paikallisen opastuksella perinteisen turistikierroksen sijaan.

– Kaikki lähti siitä, kun interreilasin vuonna 2001. Puolassa huomasin, että oli todella antoisaa tutustua maahan täkäläisten ihmisten kanssa. Budapestissa taas yövyimme kahdella kympillä paikallisen muorin luona. Hän ei puhunut sanaakaan englantia, mutta 20 dollarilla saimme yösijan perheen luota, Virtanen kertoo.

Virtasen mukaan maailmalla on toki hieman samankaltaista toimintaa, esimerkiksi muualla Euroopassa nimellä Paikallinen opas (Like a Local Guide). Yhdysvalloissa tarjotaan maan tyyliin näyttävästi elämyksiä turisteille, ja toki B&B experiences ovat maailmalla tunnettuja palveluntarjoajia, jotka majoituksen lisäksi tarjoavat paikallisia elämyksiä.

Kun Doerz oli toiminut vuoden verran, se laajensi Turusta Helsinkiin, Lappiin ja Tukholmaan. Nämä ovat Virtasen mukaan vasta alkua.

– Ideana on, että tavalliset ihmiset jakavat omia harrastuksiaan ja intohimojaan reissaajille. Ei ole tarkoitus, että etsitään ammattilaisia, vaan tärkeämpää ja aidompaa on se intohimo, jolla ihmiset lähtevät tätä tekemään. Meiltä löytyy opettajia, opiskelijoita, juristeja ja kaupankassoja. Kaikilla heillä on jokin asia, jonka he haluavat jakaa turistien kanssa.

– Toivon, että suurin on vielä tulossa ja suurin kynnys on vielä ylittämättä. Toivon, että toisin kuin kolme vuotta sitten samankaltaista bisnestä aloittelevat yritykset, emme olisi liian ajoissa tämän bisneksen kanssa.

Werstaan tiloihin Doerz muutti viime vuoden syyskuussa tiimin kasvaessa kahdesta hengestä kolmeen. Tätä ennen Doerz oli toiminut muun muassa SparkUp-yhteisön tiloissa. Virtasen mukaan Werstas kuitenkin eroaa aikaisemmista tiloista muun muassa yhteisöllisyytensä puolesta.

– Ensinnäkin Kupittaan ja Tiedepuiston alue toimii hyvin. Tilana Werstas on kustannustehokas ja mielettömän siistin näköinen. Firmoja on sopivassa määrin. Yhteisöllisyys on läsnä, mutta saat myös omaa rauhaa silloin kun sitä tarvitset. Ihmiset kunnioittavat täällä toisten aikaa ja tilaa. Tiedetään, että täällä olevat firmat ovat tosissaan sen kanssa mitä tekevät. Melkeinpä toivoisin silti täällä vielä enemmän kehitettävän yhteisöllisyyttä ja yhdessä tekemistä. Mutta Werstas on mahtava paikka ja inspiroiva tila - se on juuri sitä toimistomaailmaa, mitä mielestäni pitää tulevaisuudessakin olla. Täällä saadaan näkyvyyttä muiden firmojen keskuudessa. Ja vaikka meillä suurin osa toimintaa tapahtuu yksittäisten ihmisten kautta, niin toki myös B2B-myyntiä on. Eli tavallaan Werstaan kaikki firmat on meidän potentiaalisia asiakkaita, päättää Virtanen tyytyväisenä.